Minna Hartikka kertoo jo vuosia miettineensä salaojaremonttia vuonna 1992 valmistuneeseen taloon. Salaojakeskus löytyi remontin toteuttajaksi siten, että heillä oli lähellä asennusnäytös, johon Minna meni paikalle.
– Kerroin asennusnäytöksessä, että olen miettinyt salaojaremontin toteuttamista. Asiaan tartuttiin heti ja minulle tarjottiin aikaa salaojakartoitukselle. Salaojakeskuksen toiminta asennusnäytöksessä teki muutenkin minuun vaikutuksen, Minna kertoo.
Asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua
Minna kertoo, ettei kilpailuttanut remontin tekijää.
– Salaojakeskuksen palvelu oli asiantuntevaa, ystävällistä ja nopeaa. Ei tarvinnut miettiä muita vaihtoehtoja, Minna toteaa.
Salaojakeskuksen palvelussa Minna arvostaa myös sitä, että myynti ei ole päällekäyvää.
– On tärkeää, että annettiin aikaa miettiä asiaa. Sitten kun päätös oli tehty, työhön tartuttiin jämäkästi. Reilu kuukausi päätöksestä, niin remontti oli käynnissä, hän kertoo.
Hyvää yhteistyötä ja yhteydenpitoa
Minna Hartikka kertoo, että Salaojakeskuksen työntekijöiden kanssa oli miellyttävää tehdä yhteistyötä. Myös yhteydenpito oli kätevää, kun hän sai heihin tarvittaessa yhteyden helposti WhatsAppilla.
– Kaikenkaikkiaan minulla on vain positiivista sanottavaa: Koko homma meni sovitussa aikataulussa maaliin ja loppusiivouskin tehtiin erinomaisesti. Suosittelen Salaojakeskusta muillekin, Minna summaa.