Salaojien tarkastaminen | Salaojaremontti

Salaoja- ja sadevesiremontti tuli ajankohtaiseksi keväällä 2023 ja Timo K. päätti tarttua tuumasta toimeen. Rivakalla aikataululla pyydettiin tarjoukset muutamilta palveluntarjoajilta ja yksi tarjouksen tehneistä yrityksistä oli Salaojakeskus. 

”Pihassamme on paljon istutuksia ja ahtaita paikkoja ja kohde on siinä mielessä melko haastava. On esimerkiksi tiilimuuri, jonka ali oli mentävä. Salaojakeskuksen kaverilla oli alusta pitäen sellainen asenne, että tämä homma saadaan kyllä tehtyä. Tarjous tehtiin ammattimaisesti ja nopeasti, ongelmia ratkottiin asiantuntevasti jo tarjousta tehdessä. Tarjous oli uskottava ja päätöksen tekeminen oli kilpailukykyisen hinnankin perusteella helppoa.”

Remontin ajankohta saatiin sovitettua juuri Timon perheelle sopivaan ajankohtaan ja työt päästiin aloittamaan. 

”Kaivinkoneen käyttö oli ihan taidetta!”

 ”Nopeasti kävi selväksi, että nyt on ammattilaiset asialla. Heidän ammattitaitonsa ja asenteensa teki vaikutuksen. En muista nähneeni sellaista työnteon meininkiä juuri koskaan! Siinä oli sellainen tietyllä tavalla hurtti ja rento meininki, mutta koko ajan tehtiin, tavara liikkui ja työskentely oli saumatonta. Kaivinkoneen käyttö oli ihan taidetta!”

Urakan kaikki vaiheet kuvattiin, jotta työvaiheiden laatu voidaan todeta myös jälkikäteen. Timo koki Salaojakeskuksen toiminnan avoimeksi, rehelliseksi ja läpinäkyväksi.

Timon perheen kodin pihalla olevat istutukset siirrettiin töiden ajaksi sivummalle. Pensaat ja muu kasvillisuus siirrettiin takaisin urakan valmistuttua.
”Nurmikkokin ehti nousta vielä saman kesän aikana, vaikka elettiin kuitenkin jo heinäkuuta. Arvostettiin kyllä meidän pihan eteen nähtyä vaivaa ja huolellista maisemointia”, Timo kehuu. ”Piha jäi tosi hyvään kuntoon!”

”Homma valmistui tunnilleen aikataulussa”

”Mieleen jäi erityisesti sanalla sanoen ammattitaito. Koko firman meininki, joka välittyi aina tarjouksesta lähtien, työnjohdosta urakan toteuttaneeseen työpariin. Todella ahkeraa tekemistä. Tontilla oltiin ja nähtiin itse, kuinka työt eteni. Homma valmistui tunnilleen arvioidun aikataulun mukaisesti.”