– Näin tarkistat salaojien toimivuuden

Taakse jäävä talvi on ollut monille mieleinen, lunta on riittänyt monipuoliseen talviurheiluun ja pakkaset ovat pitäneet loskakelit loitolla. Nyt kevään kynnyksellä kelit ovat kuitenkin alkaneet jo lämmetä ja aurinko on alkanut sulattaa jättimäisiä lumikinoksia. Joka puolella on jo märkää ja pienet purot valtaavat tiet sekä tontit.
Maaliskuu jo maata näyttää, tiet tukkii ja ojat täyttää
Monille on saattanut nousta vesilammikoita katsoessa mieleen, missä jamassa mahtavat talon salaojaputket olla. Vanha sananparsi ”maaliskuu jo maata näyttää, tiet tukkii ja ojat täyttää” pitää edelleen paikkansa, ja siksi maaliskuussa alkaakin salaojien tarkistuskausi.
Salaojien tarkastaminen
Salaojat olisi hyvä tarkastaa silmämääräisesti kerran tai kaksi kertaa vuodessa tarkastuskaivoista. Tarkastus on yksinkertainen toimenpide, jonka jokainen talonomistaja voi hoitaa itse muiden kevättöiden yhteydessä.
Salaojaputkiin voi joskus kertyä lietettä ja/tai erilaista maa-ainesta, jotka voivat ajan saatossa aiheuttaa putkistojen tukkeutumista. Tästä syystä on tärkeää kurkata joka vuosi tarkistuskaivoihin ja poistaa sieltä mahdolliset roskat, lietteet sekä tukkeet. Salaojaputkeen voi myös ohjata vettä ja tarkistaa putken toisesta päästä tuleeko vesi sieltä ulos.
Salaojajärjestelmän perusteellinen huolto ja puhdistus
Vuosittaisten silmämääräisten tarkistusten lisäksi salaojajärjestelmä olisi syytä huoltaa ja puhdistaa perusteellisesti 5-10 vuoden välein. Mikäli salaojaputkiin pääsee syntymään tukoksia, vesi voi levitä perustuksiin ja aiheuttaa siten kosteusvaurioita rakennukselle.
Salaojajärjestelmän perusteellinen huolto ja puhdistus kannattaa tilata kokeneelta ammattilaiselta, joka tekee työn kerralla kuntoon oikeilla välineillä. Paras tapa selvittää salaojien todellinen kunto on videokuvata erikoiskameralla putkistot läpi. Tällä tavoin selviävät vuotokohdat, tukokset ja muut mahdolliset ongelmat.

Jos et tiedä missä kunnossa salaojajärjestelmäsi on, me autamme mielellämme.
Ota yhteyttä ja varaa maksuton salaojakuvaus.
Täyden kympin salaojaremontti
Ai että mitenkö sujui? – No silleen, että kutsuin kaverit kesällä savusaunaan 🙂
Asiakastarina: ”Ammattitaitoa huokuva varmuus”
Salaojaremontin Salaojakeskuksella teetättänyt taloyhtiön edustaja Panu Mustajärvi on erittäin tyytyväinen sekä urakan lopputulokseen että yhteistyöhön yrityksen kanssa.
Kellaritilat kuiviksi
Kellaritilat kuiviksi - kaupan päälle hieno piha ja hyvä mieliJaana ja Juha Jokiniemi ostivat vuonna 2020 kodikseen 80-luvun alkupuolella rakennetun talon, joka sijaitsee rinnetontilla Sastamalassa. Talon alakerrassa on varastotiloja, autotalli, kylpyhuone ja sauna....